Luonnonsuojelulla on pitkät perinteet Suomessa. Ensimmäiset eliölajit rauhoitettiin nykyisen luonnonsuojelulain edeltävän lain myötä vuonna 1923.

Nykyisen lain tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen, luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaaliminen, luonnonvarojen ja luonnonympäristön kestävän käytännön tukeminen, luonnontuntemuksen ja yleisen luonnonharrastuksen lisääminen sekä luonnontutkimuksen edistäminen. 1938 perustettiin ensimmäiset kansallis- ja luonnonpuistot valtion maille.

Kansallispuistojen vähinnäispinta-ala on 1000 hehtaaria eli noin kymmenen neliökilometriä. Luontoa muuttava toiminta kansallispuistoissa on kielletty.

Näinollen maanotto, kaivostoiminta, maa- ja kallioperän vahingoittaminen ja ojittaminen ei ole sallittua. Myös rakennuksien ja teiden rakentaminen on kielletty, ellei se ole tarpeellista edistämään alueen hoitoa, valvontaa, tutkimusta, yleisön opastamista, retkeilyä ja alueeseen tutustumista.

Sienieä, puita, pensaita tai muita kasveja ei saa vahingoittaa. Marjojen ja hyötysienien poimiminen on kuitenkin sallittu. Eläinten vahingoittaminen, tappaminen, hätyyttämien sekä pesien hävittäminen on kielletty.

Luonnonpuistot taas ovat tieteellisiin tarkoituksiin perustettuja luonnonsuojelualueita, jotka suojelun ohella palvelevat tutkimusta ja opetusta.

Luonnonpuistojen suojelumääräykset ovat kansanpuistoja ankarammat. Suurin osa niistä on suljettu muilta kuin tutkijoilta. Osassa puistoista on yleisölle tarkoitettu retkipolku ja sen ulkopuolella liikkumiseen tarvitsee erillisen luvan ja se myönnetään vain tieteellisiin tarkoituksiin.

LAJIEN SUOJELU

Luonnonsuojelulain mukaan laji voidaan rauhoittaa tai se voidaan säätää uhanalaiseksi tai erityisesti suojeltavaksi lajiksi.

Kun jokin laji on käymässä uhanalaiseksi, sen elinympäristöä pyritään suojelemaan. Suurin osa Suomen luonnonvaraisista eläimistä on rauhoitettu luonnonsuojelulajin nojalla. Niiden ampuminen, pyydystäminen tai muu häiriköinti on kielletty. Riistaeläimiä, kuten hirviä tai jäniksiä saa metsästää tiettynä aikana vuodesta, muulloin ne on rauhoitettuja. Joitakin petoeläimiä, kuten kettua ja minkkiä metsästetään sen vuoksi, että ne syövät riistaeläimiä ja aiheuttavat haittaa luonnolle. Tarpeen tullen voidaan kuitenkin jokin metsästettävä laji kokonaan rauhoittaa. Esimerkiksi ahman metsästys on kielletty sen takia, että se on vaarassa hävitä Suomen luonnosta.

Myös rauhoitetun kasvin tai sen osan poimiminen, kerääminen, leikkaaminen, juurineen ottaminen tai hävittäminen on kielletty.

METSIEN SUOJELU

Metsien lisäsuojelun tarve on suurin eteläisessä Suomessa, jossa suojeltujen metsien määrä on huomattavasti pienempi kuin muualla maassamme.

Metsiä on suojeltu perinteisesti perustamalla luonnonsuojelualueita.

 

LUONTOTYYPPIEN SUOJELU

Luontotyypeillä tarkoitetaan ympäristöstään erottuvia maa- tai vesialueita joilla kullakin on tietynlaiset ja melko yhdenmukaiset ympäristöolot sekä niille luonteenomainen kasvi- ja eläinlajisto. Niiden syntyyn vaikuttavat esimerkiksi maa- ja kallioperä, vesiolot, pienilmasto sekä ihmisen toiminta. Niitä suojellaan luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi sekä lajien elinympäristön säilyttämiseksi. Suojeltavien luontotyyppien tulee olla luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia.

Maaperänsuojelu taas on toimintaa, jolla pyritään torjumaan maan viljavuuden tai käyttökelpoisuuden alenmista ja ekologista toimintakykyä, arvokkaiden maisema-alueiden sekä geologisesti, kulttuurihistoriallisesti tai argeologisesti tärkeiden kohteiden säilyminen.

Suojelun tarkoituksena on ehkäistä maaperän vaurioitumista, ylläpitä sen arvoja sekä kunnostaa jo vaurioituneita alueita ja estää haittojen leviäminen.

LUONNONSUOJELULAISSA SUOJELLUT LUONTOTYYPIT

Jalopuumetsiköt :

Suojeltavien jalopuumetsiköiden on oltava luontaisesti syntyneitä ja niissä tulee kasvaa vähintään 20 runkomaista jaloa lehtipuuta hehtaarilla. Alueen tulee olla yhtenäinen. Metsien eliöstä on monimuotoista ja erikoislaatuista. Aluskasveina on usein lehtolajeja, kuten valkovuokko, keltavuokko, käenkaali, hammasjuuri, ja niin edelleen.

Pähkinäpensaslehdot :

Myös näissä lehdoissa tulee kasvaa vähintään kaksi metriä korkeita tai leveitä pähkinäpensaita ainakin 20 kappaletta hehtaarilla. Ne kasvavat yhtenä tai useampana lähekkäisenä ryhmänä. Pähkinäpensaslehtoja kasvaa rehevällä ja tuoreella tai kuivahkolla maaperällä.

Tervaleppäkorvet :

Tervaleppäkorvia löytää purojoen, jokien, järvien ja meren rannoilla sekä suon korpireunuksilla. Niitä on luonnostaan vähän ja ne ovat selvästi vähentyneet ojitusten ja hakkuiden takia. Koska tervaleppäkorvet ovat hyvin kosteita, nissä kasvaa vain vähän muita puulajeja.

Hiekkarannat :

Hiekkarannat ovat erikoisia kasvupaikkoja ja elinympäristöjä. Suojellut luonnontilaiset hiekkarannat ovat laajoja. Luonnonsuojelullisesti arvokasta on rantojen koko eliöyhteisö. Hiekan kätköistä löytää monia selkärangattomia eläimiä.

Merenrantaniityt :

Merenrantaniityt ovat avoimia ja niiden kasvillisuus on pääasiassa maalia heiniä ja ruohoja. Puita ja pensaita on vähän. Suojellun merenrantaniityn kasvillisuus on luontaista tai se on kehittynyt niiton ja laiduntamisen seurauksena. Merenrantaniittyjen kasvillissuus on ruoho- ja heinävaltaista ja rannan suuntaisesti vyöhykkeistä. Monin paikoin syntyy maanpinnan vaihteluiden vuoksi erilaisia kasvillisuuslaikkuja.

Monet kahlaajalinnut ruokailevat muuttomatkoilla ja pesintäaikaan isoimmilla merenrantaniityillä. Niityillä pesii esimerkiksi niittykirvinen, keltavästäräkki, punajalkaviklo ja töyhtöhyyppä.

Hiekkadyynit :

Puuttomilla tai harvakseltaan puita kasvavilla dyynialueilla tuuli on kuljettanut ja kasannut hiekan. Suojeltu alue pysyy osittain kasvittomana. Kasvit ovat heiniä, varpuja ja jäkäliä. Kuivuudesta huolimatta, dyyneillä voi olla kosteita painanteita ja lamikoita. Kasvit ovat sopeutunet kestämään kuivuutta ja tuulta. Dyynien kasvillisuuteen kuuluu muun muassa kanerva, jäkälät, sammalet ja monet heinät.

Katajakedot :

Suojellut katajakedot ovat syntyneet pitkään jatkuneen niiton ja laidunnuksen seurauksena. Ne sijaitsevat usein kallioisella tai kivikkoisella mäellä. Kedon kukissa hyörii monenlaisia hyönteisiä ja muita selkärangattomia eläimiä.

Lehdesniityt :

Suojellut lehdesniityt ovat syntyneet perinteisen karjanhoidon vaikutuksesta. Niitä on niitetty tai laidunnettu ja niiden puista on katkottu lehdeksiä karjan rehuksi. Lehdesniittyjen eliölahisto on poikkeuksellisen monimuotoista. Keväällä kukkivat vuokot, kesän tullen harvinaiset kämmekät ja monet kellokasvit. Myös hyönteisiä, kotiloita ja maaperäeläimiä on lehdesniityllä ennätysmäisen paljon.

Yksittäiset suuret maisemapuut :

Suojellut männyt ja tammet ovat läpimitaltaan vähintään 60 senttiä, muut puut vähintään 40. Puuryhmään kuuluu enintään viisi lähekkäistä puuyksilöä.

MAISEMASUOJELU- JA HOITO

Maisemat koostuvat luonnonpiirteistä ja ihmisen luomista elementeistä. Kallioperä, maaperä, maanpinnan muodot, vesistöt ja kasvillisuus muodostavat maiseman peruspiirteet, joita pellot, niityt, rakennukset, tiet, kylät ja kaupungit täydentävät. Luonnonmaisemissa ihmisen jättämät merkit ovat vähäiset, mutta kulttuurimaisemat ovat syntyneet ihmisen ja luonnon pitkäaikaisesta vuorovaikutuksesta.